tiistai 17. elokuuta 2010


Kesä alkaa hiipumaan pikkuhiljaa syksyn koleisiin hampaisiin. Pääskyt kokoontuvat laumoihin ja jättävät pian rakkaat pesimäpaikkansa. Tänä syksynä ovatkin pääskyt keränneet laumaansa melkein pihapiirin sähkölangoille. Liekkö siihen syynä lehmien ruokkimat kärpäset, joista riittää syömistä lähes satapäiselle parvelle. Hyvää matkaa, tulettehan taas keväällä varmasti takaisin?

Lehmärintamalla ei kummenpaa. Jokohan sitä uskaltaa huokaista helpotuksesta poikimakauden suhteen. Onhan siitä jo aikaa kun viimeisin emoista poiki. Tänä vuonna ei menetetty yhtään vasikkaa poikimisissa. Olisiko tässä mahtanut olla apua isännän "mittatilauksena" tilaamasta kivennäisestä. Ainakin seleeniä saivat tarpeeksi. Ja ehkä sonnivalinnatkin nyt ovat kohdallaan. Angus hoitaa nuoret ja pienempi kokoiset, hereford "kokeneemmat" lehmät.
Vieläköhän herefordimme Uudis jaksaisi ensi kesän.. Navettaoloissa Uudis kerää ylleen aikamoisen läskikerroksen talven aikana, mutta ihmeesti ne läskit karisivat laitumella. Jonkinlainen juoksumattosysteemi navettaa Uudikselle voisi olla hyvä idea :)

Sateet!!!
Joo, kyllä oli taas laitumet kauniita sateiden jälkeen. Ja hajukin mitä maittavin. Jonkinlainen kohtuus sateiden kanssa olisi suotavaa, kun ei noita laitumia ihan yllin kyllin ole käytettävissä. Vaikka eipä varmaan kannata valittaa. Hyvä näin, kuitenkin.

Karhuja olen vähän jännittänyt, milloin eksyvät karjan sekaan. Aika lähellä havaintoja tehty. Alkaako kontioilta erämaat loppua, kun kovin tuttavallisiksi käyvät. No, tällähän saavat mekastaa, maalla, ja tuhoja tehdä, kunhan eivät vain satu kaupunkiin eksymään. Johan sitten lähdetään poliisivoimin luotiliivit päällä saalistamaan, ja kehotetaan ihmisiä pysymään sisällä ihan tv:n välityksellä. Täällä maalla se on vain laitettava pienet koululaiset tien varteen aamuisin pimeässä koulukyytiä odottamaan.

Meidän rakas villakoirasekoituksemme Eetu sitten joutuu leikkaukseen virtsakivien takia :( Kauan asiaa pähkäiltyäni päädyin leikkauksen kannalle. Toivottavasti leikkaus sujuisi hyvin, ja saisi uskollinen ystävämme vielä useita vuosia kanssamme taivaltaa.

Yllä olevassa kuvassa makoilee pihakeinun päällä vanha-rouva Nippu. Kissoja pihapiirissä viimeaikoina on vilistänyt vain neljä. Pälli kun on edelleen jossakin jännittävässä paikassa ominpäin hengailemassa. Kunhan vain osaisi hengailla sieltä takaisin kotiin ennen pakkasia.

Kauniita syysilmoja odotellessa..

4 kommenttia:

  1. Kun saat kehiteltyä sen juoksumaton niin laita ehdottomasti kuvia tänne :)
    Petoasia on niin totta ja korpeaa kyllä välillä, karhut, sudet ja ilvekset kun kuuluvat naapurustoon ja niiden kanssa on vain elettävä. Ampuakin saa vain siinä vaiheessa kun soittavat ovikelloa ja silloinkin saa syytteen ja aseet lusikoita ja leipäveitsiä myöden takavarikoidaan....ei kyllä tule armeija hätiin. Meilläkin karhu tuossa pyörii, ehkä huomenna vähän siirtyy etäämmäksi kun alkavat hätyytellä. Viime talvena susilaumasta oli näköhavainto kolmen kilometrin päässä ja edellisenä talvena emosusi pentuineen asusteli alueella :(

    VastaaPoista
  2. Se on jännä miten kaupunkilaisia suojellaan luonnolta, mutta maalaisten on vain oltava kuin ei mitään. Nytkin tuli radiossa että Lappeenrannassa ajetaan karhua pois kaupungista. Tuli vain mieleen että entä sitten ne maalla asuvat taas? Kyrsiintynyt karhu tallustaa vastaan, mutta so what? :0/ Nyt ne on vielä keksinyt senkin että susi on Suomessa uhanalainen... Heh... Saa mun puolesta ollakin.

    VastaaPoista
  3. Blogissani on sinulle jotain...

    VastaaPoista